Ai niin...

Unohdin aloittaneeni tämän tekstin kirjoittamisen. Hämärä mielikuva oli aiemmin tämän olemassaolosta, mutta vasta nyt tajusin, että tosiaan on olemassa julkaisematon blogikirjoitus :) Eli vähän on vauvamuisti tällä äidillä.

Kävimme tiistaina 20.12. vauvan kanssa neuvolassa. Pituutta oli jo 57,5 cm ja painoa 5130 g, päänympärys 40,2 cm. Kaikki oli muutenkin kunnossa. Lääkäri kirjoitti: ”Kasvu ok. Rm saa. Suussa sammasta --> puolukkaa. Jäntevä ja hyvävointinen.”

Reilu viikko ennen joulua aloimme epäillä mahavaivojen ja itkuisuuden syyksi refluksia. Aiemminkin olimme kuulostelleet, että vauva nieleskeli ylös tullutta maitoa vielä pidempikin aika ruuan jälkeen. Sitten vauva pulautti muutaman kerran oikein kunnolla vielä reilu tunti ruuan jälkeen. Itkua on myös riittänyt niin ennen ruokaa kuin jälkeenkin.

Perjantai-iltana 16.12. laitoimme maidon kellon taakse eli pidimme kahden tunnin välin syömisessä – illan tissimaratoni oli pannassa. Nostimme myös vauvan sängyn päätyä ylemmäksi, jotta maito pysyisi nukkuessa masussa. Heti ekana yönä vauva nukkui viisi tuntia putkeen ja minäkin neljä – olo oli ihanan virkistynyt aamulla. Unet ovat muinakin öinä parantuneet.

Sunnuntaina 18.12. uskalsimme myös ryhtyä kokeilemaan maidon sakeuttamista – kiitos Lauralta ja Vauva-lehdestä saatujen neuvojen. Minä pumppasin aatonaattoon asti maitoa ja sitä syötettiin sakeutettuna vauvalle. Onneksi pullo kelpasi heti ekalla yrittämällä. Mut onnellinen kyl saa olla, ettei tuota pumppaus-pullorumbaa tarvitse normaalisti tehdä.

Jouluun mennessä vauva muuttui iloisemmaksi ja selittämätön itkuisuus loppui oikeastaan kokonaan. Eli sakeuttamisesta oli kyllä apua. Eräs kätilötuttuni kyllä ihmetteli jälkikäteen sakeuttamista ja että sitä neuvotaan vauvalle annettavan, kun maissitärkkelys maidon seassa on tavallaan kiinteiden aloittamista. Mut tätä tämä vauvanhoito tuntuu olevan eli ristiriitaisia neuvoja eri suunnista.

Sammasta poistamme vauvan suusta karpalomehulla (ei ollu puolukkaa lähikaupassa ja eiköhän tuokin ole hapanta). Vielä emme ole siitä eroon päässeet, vaan sieni tuntuu kasvavan takaisin yön aikana. Mut se ei ilmeisesti ole vaarallista, jos ei vauvaa vaivaa. Onneksi neuvola on taas puolentoista viikon päästä.

Kun teksti oli vanha, niin laitetaan edes tuore kuva. Tonttupoikamme väsähti, kun olimme kyläilemässä Elinan ja J-P:n luona Paalijärvellä perjantaina.  

Hyvä päivä

Keskiviikkona 28.12. oli hyvä vuorokausi (on niitä toki paljon muitakin ollut, mutta tämä oli erityisen hyvä).

Vauva viihtyy jo hetken katsellen lelujaan.

Yön valvoimme vauvan kanssa. Tissittelimme ja torkahtelimme kumpikin ensin pari tuntia, leikimme ja vaihdoimme vaippaa tunnin verran ja taas tissittelimme ja taas ylös. Uneen pääsimme kunnolla seitsemän aikaan, mutta ei se haitannut, kun en ollut odottanutkaan, että olisimme unessa aiemmin. Yöt sujuvat mukavammin, kun asennoituu oikein. Ja alkuyön torkahtelu auttaa virkistymään sen verran, että jaksaa odottaa aamuun pidempää unta. Vauva nukkuikin sitten viisi tuntia puoleen päivään. Minä nousin vähän ennen yhtätoista kun meille tuli vieraita.

Hoitopöydällä on kiva kellotella ja katsella lintja

Kajsa ja Wilu tulivat lounastamaan meidän luokse matkallaan kotiin. Ari tuli töistä ja söimme rauhassa ja jutustelimme. Vauvakin nousi seurustelemaan tunniksi. Ihmisten näkeminen ja jutustelu auttaa myös virkistymään.
Vieraiden lähdettyä menimme takaisin nukkumaan vauvan kanssa ja nukuimme vielä, kun Ari tuli töistä. Hänkin tuli sitten päiväunille ja köllöttelimme koko perhe tovin. Iltaruuaksi teimme pitsaa ja Ari teki myös herkullisia keksejä. Illan lopuksi poltimme kuusessa kynttilöitä ja joimme glögiä. Rauhallista ja mukavaa.

Joulu

Joulu meni hyvin syöden, pelaillen ja oleillen. Tero ja Anna tulivat aatonaattona, joulusiivouksemme olivat vielä melko vaiheessa (ja vaiheeseen ne lopulta jäivätkin...). Saatiin kuitenkin kuusi sisälle ja koristeltua. Harmillinen menetys joulukoristeisiin oli se, että Saaran ainakin 17 vuotta vanha joulutähti oli mennyt rikki.

Aattona nukuttiin pitkään. Jouluruoat oli onneksi tehty pitkälti etukäteen, aattona uunipuuron jälkeen uuniin meni vielä imelletty perunalaatikko, tähtitorttuja ja sienivuohenjuustopasteijat. Joulupöydässä oli lisäksi mm. seitankinkkua ja Annan tekemää kikhernepateeta.

Vauvalle oli tullut runsaasti lahjoja. Vauva tosin heilutteli käsiään ja jalkojaan leikkimatolla kun lahjoja avasimme ja taisi olla autuaan tietämätön mitä tapahtui... Kuvassa vauva lahjaksi saamassaan hivenen pienessä tonttulakissa :)

Joulupäivänä "perinteinen" kävelyretki koskikaraa katsomaan tuotti kerrankin tulosta ja Anna ja Tero pääsi näkemään tämän mystisen linnun. Tero lähti jatkamaan kyläkierrosta ja Anna jäi meidän kanssa kisaamaan Pohjanmaan valtiudesta. Pelattiinpa myös viime vuoden hittiä Sanastajaa.

Vauva piti kovasti Anna-tädistä ja väläytti hänelle kauneimpia hymyjään. Annan laulamat joululaulut taisivat myös kuulostaa paremmilta kun äidin tuutulaulut.

Enää kaksi yötä jouluun

Hyvää joulua!

Toivottaa Oikotie 4:n väki

Jouluvalmisteluja ja kylpemistä

Eilen olimme Hautakylän koululla katsomassa koulun joulujuhlaa. Kovasti oli kuulemma vauvan näkemistä odotettu ja innokkaita ihailijoita riittikin. Vauva antoi parastaan – väläytti hymyjä ja jokelteli. Pieni viihtyi onneksi juhlan ajan isän sylissä liinassa. Juhlan alussa rehtori kertoi kaikille koulun saaneen Vihreän lipun. Ekaluokkalaisen pojan riemukas tuuletus oli illan kohokohtia.

Tänä vuonna emme ole jättäneet jouluvalmisteluja viimeiseen viikkoon. Porkkanalaatikko onkin jo pakkasessa ja tänään teimme lanttulaatikon ja seitankinkun. Ystäväni Elina oli kinkuntekokaverina ja teimme valtavan möykyn, josta tuli kaikkiaan viisi pientä kinkkua. 

Joulu lähestyy aivan huomaamatta. Ensimmäisen kerran minulla on vaikeuksia avata joulukalenterin luukut oikeana päivänä, yleensä avaan muutaman kerralla. Lumen vähäisyys on varmasti tähän osasyynä ja vauva vie muutenkin ajantajun. Viikko sitten meillä oli muutaman päivän ajan kunnon talvi, oheiset kuvat ovatkin viime sunnuntain ulkoilulta. 

Tänään kävimme myös saunassa ja vauva sitä ennen kylvyssä. Oheinen kylpykuva on vauvan ensimmäisestä kylvystä kotona eli ikää on vain reilu viikko. Tänään vauvalla on ollut nukun ja kakin –päivä. 

Yöelämää

Aloin kirjoittamaan tätä blogitekstiä keskiviikkoiltana ja otsikkona oli: "Yöt onneksi helpompia". Nyt oli pakko vaihtaa otsikko...

Huutoyöt menivät onneksi ohi reilu viikko sitten ja palattiin "normaaliin" valvomiseen. Eli mentiin nukkumaan myöhään ja nukuttiin myöhään, kuten edelleenkin. Mutta onneksi ei ole toista lasta vaatimassa aamulla ylös sängystä tai muuta velvoitetta nousta, niin voimme vauvan kanssa uinua jopa pitkälle iltapäivään, jolloin ehdimme saada ihan mukavastikin unta "yön" aikana. Päivänvalo vaan jää näkemättä eikä ainakaan ehdi ulos  ennen sinistä hetkeä.

Hankalaa oli maanantaina, kun piti lähteä Seinäjoelle tarkistuttamaan vauvan kuulo korvista. Seitsemältä kellon soidessa olin nukkunut vasta pari tuntia. Mutta kyllä siitäkin päivästä selvittiin. Vauvan korvista löytyi kuulo niinkuin piti. Synnytyssairaalassa ne jo testaavat kuuloa ennen kotiinlähtöä, ja silloin useinkin jää veden tms. takia tulos saamatta eli mitään huolta asiaan ei liittynyt.

Nukahtaminen tuntuu olevan meidän vauvalle vaikeaa. Osin tiheä tissin imeminen on toki iltatankkausta, mutta tuntuu, että neljän tunnin jälkeen voisi siltä osin olla jo valmista, mutta uni ei vain tule. Tissillä nuokutaan, mutta herätään taas tai nukutaan vartti ja herätään. Enkä oikein osaa arvioida onko se jotain mahavaivaa (ei kyllä minusta siltä näytä, mutta mistäs minä sen tietäisin) vai liiallisen väsymyksen aihettamaa nukahtamisen hankaluutta vai mitä.

Tämä nukahtamisen vaikeus on pahentunut nyt parina viime yönä. Viime yönä eli ke-to olin ensin neljään asti sängyssä imettämässä vauvaa. Sain toki itse siinä samalla levättyä, mutta ei se unta korvaa. Neljältä meni hermot ja nousin olohuoneeseen. Tuntui, ettei ole järkeä syöttää koko ajan, kun vauva tuntuu vain pulauttavan osan maidosta pois eikä rinnatkaan tahdo loputtomia maratoneja kestää. Olohuoneessa sitten istuin ja heijasin vauvaa laulaen muutamaa muistamaani tilanteeseen sopivaa laulua. Tuttia kokeilin jälleen ja nyt se jopa pysyi vauvan suussa. Kun vauva nukahti, odotin useamman hetken ja laskin sitten sohvalle katsoakseni jatkuuko uni - ei jatkunut. Siinä me istuimme vielä aamuseitsemältä kun Ari nousi töihin. Tämä oli uusi ennätys. Sen jälkeen menimme sänkyyn, annoin taas tissiä ja uni vihdoin tuli.

Nyt istun nukkuva vauva kantoliinassa. Kolmas kerta kun kokeilen liinaa tänä yönä, nyt jopa toimi. Vauva heräsi päiväunilta kahdeksan aikaan ja sen jälkeen ei oikeastaan muuta ole tehty kuin syöty ja vaihdettu vaippaa ja torkuttu hetki liinassa - silloin sain syötyä iltapalaa. Kahdelta luulin jo, että pääsemme nukkumaan eli ehdin vaihtaa yöpyvyn ja käydä pesulla, mutta vauva nukkui lopulta vain vartin.

Ei oikein tiedä mitä kokeilisi - onko nyt kyseessä vatsavaivat, joihin voisi etsiä syytä vai kenties joku muu? Onneksi päivällä on aikaa nukkua eli eiköhän tästäkin yöstä taas virkistytä. Ja mitään totaaliväsymystä ei ole kenelläkään meistä, päivät ovat rauhallisia ja vauva päivä päivältä seurustelee enemmän.

Aamun lisäys: Sain vauvan nukkuvana kantoliinasta sänkyyn. Yöunet alkoivat sit klo 5. Parin tunnin välein on nyt syöty ja noustu kahdelta ylös. Yösyöttöihin nukahtaa onneksi helpommin. Ari nukkui koko yön yläkerrassa eli on toivottavasti virkistynyt.  

Pieni aika-anarkisti ja mahavaivat

Vauvamme on viime öihin asti ollut useimmiten tyytyväinen elämäänsä - syönyt hyvin, kakannut ja nukkunut. Hetkittäin hän jo seurustelee meidän tai vieraiden kanssa katsoen syvälle silmiin ja väläyttäen hymyn, joka tosin taitaa olla enemmän ilmeiden harjoittelua kuin todellista hymyilyä.

Kuten vauvat usein, meidänkin omamme on autuaan tietämätön siitä, että öisin pitäisi mennä nukkumaan ja päivisin valvoa. Ja että isän pitäisi mennä aamulla töihin eikä silloin sopisi väsyttää äitiä niin, että isääkin tarvitaan yöstä selviytymiseen.

Päivärytmimme on ollut vauvan tulosta asti sellainen, että menemme nukkumaan noin kahden aikaan yöllä ja heräämme puolilta päivin. Pahimmillaan tosin olemme valvoneet aamuviiteen ja nukkuneet iltapäiväkolmeen (tämä vain Saaran ja vauvan osalta). Ari on usein mennyt aiemmin nukkumaan ja myös herännyt aiemmin tekemään aamupalaa, pyykkäämään ja tiskaamaan.

Malla Rautaparta kirjoittaa tästä kirjassaan "Raskaus, synnytys, äitiys" seuraavaa: "On onnellista, jos nainen pystyy hellittämään vaatimuksestaan säännölliseen rytmiin ja antautumaan suosiolla lapsen alati muuttuvaan elämäntahtiin. Äiti voikin nauttia siitä, että hän on päässyt ulos markkinatalouden kiihtyvästä minuuttiaikataulusta." Tätä on hyvä miettiä silloin, kun aamukolmelta valvoo vauvan kanssa olohuoneessa, vaikka mieluiten nukkuisi omassa sängyssään. Ajatus lohduttaa, ainakin hetken.

Pari viimeistä yötä onkin sitten olleet haastavampia. Liekö vauva aavistanut sen, että isä on palannut töihin. Keskiviikon vastaisena yönä pääsimme vauvan kanssa olohuoneesta nukkumaan klo 5.20. Sitä ennen olimme syöneet, vaihtaneet vaippaa ja yrittäneet rauhoittua kantoliinaan. Vauva oli jo tuolloin poikkeuksellisen kärttyisä. Olin jo päättänyt, että viiden jälkeen saa Ari koittaa nukuttaa vauvan ennen töihin lähtöä, mutta vauva onneksi nukahti viimein tissille sängyssä. Nukuimme sitten vaihtelevan mittaisina pätkinä iltapäivä kolmeen.

Torstainvastainen yö olikin sitten huomattavasti äänekkäämpi. Olin jo valmiiksi väsynyt ja kun vauva huusi vaikka sai tissiä, vaikka oli puhdas vaippa, vaikka oli kantoliinassa ja kävelin ja lauloin – mikään ei siis tuntunut auttavan. Ekan kerran vauva todella huusi. Kello olikin vasta puoliyö kun menimme molemmat itkemään makuuhuoneeseen isiä apuun. Ensin vauva rauhoittuikin sänkyyn tissille, mutta kohta oli taas täysi huuto päällä. Kokeilimme kapaloa, se taisi vähän rauhoittaa ja päästiin tissille nuokkumaan, kunnes huonosti kiireessä laitettu vaippa falskasi. Tuttikin tuli keitettyä yöllä, mutta käyttöön se ei vielä päässyt. Joskus aamuyöllä vauva rauhoittui imemään tissiä, mutta uni ei tullut silloinkaan muuta kuin hetkiksi. Ari onneksi nukahti, mutta Arin herätessä töihin kuuden jälkeen olin itse nukkunut kunnolla vasta reilun tunnin ja vauva oli syömässä jälleen. Lyhyinä pätkinä nukuimme iltapäivään. Kahdelta vaihdoin vaipan ja annoin tissiä ja toivoin vauvan nukahtavan niin, että pääsisin aamupalalle. Unta riitti jälleen edellisistä päivistä tutusti vain vartin verran. Niinpä Arin tullessa töistä neljän jälkeen olin edelleen ilman aamupalaa.

Lohdullisia ajatuksia löytyi onneksi omastakin päästä valvoessa. Jossain vaiheessa tajusin ajatella, että eihän tämän helppoa pitänytkään olla. Eivät vauvalehdet ja -oppaat kirjoittaisi itkevän vauvan rauhoittelusta, mahavaivoista ja väsyneistä vanhemmistä, jos ne kaikki eivät olisi enemmän ja vähemmän jokaisen lapsiperheen arkea. Ja jos lasten kasvattaminen olisi kaikkinensa helppoa, niin minun työnikin olisi hivenen toisenlaista (enemmän opettamista ja vähemmän kasvattamista).

Tänään on päivä mennyt jo paremmin eli vauva on saanut nukuttua ja itkua on ollut vähemmän. Itkun syyksi emme oikein osaa epäillä kuin mahavaivoja, syystä tai toisesta. Niinpä olemme tänään ottaneet jo joitakin keinoja käyttöön:
- Apteekista haettiin Cuplaton-tippoja.
- Maitohappobakteereja annettiin jälleen.
- D-tippoja en eilen antanut, kun kokeilin olisivatko ne syyllisiä, mutta ilmeisesti eivät. Tänään annoin aamupäivällä tipan.
- Neuvolantädin neuvomaa mahahierontaa olen pari kertaa koittanut tehdä. Vyöhyketerapeuttikin on tiedossa, jos vaivat jatkuvat.
- Olen vielä tarkemmin koittanut röyhtäyttää, joskus tulee, mutta useimmiten vasta pidemmän ajan jälkeen vaikkapa kantoliinassa ollessa eli pystyasennossa pitäminen olisi varmasti hyvä.

Nyt istun vauva liinassa ja olen syönyt iltapalan ja pessyt hampaat. Kun pieni herää niin syötän ja toivon unta. Ainakin tähän asti on mennyt paljon edellistä yötä paremmin.

Vessahätäviestintää

Raskausaikana ja nyt vauvan synnyttyä olen lukenut useampaakin kirjaa, jotka ovat paljonkin vaikuttaneet omaan ajatteluuni. Ensimmäisenä tarttui käteen kirja ”Luonnollinen lapsuus”, jonka aika kärkkäästikin kirjoitetut tekstit luonnollisesta synnytyksestä, pitkästä imettämisestä ja perhepedistä saivat ajattelemaan ja osin ehkä muuttamaankin omaa ajattelua. Muistan esimerkiksi joskus keväällä ajatelleeni, ettei meille todellakaan tule mitään perhepetiä, mutta nyt en voisi kuvitellakaan nukuttavani vauvaa muualla kuin meidän vieressämme – yöherääminen olisi huomattavasti rankempaa.

Toisena kirjana olen lukenut käännöskirjaa ”Kiintymysvanhemmuuden kirja”. Siinä näkyy monessa kohtaa sekä tyylissä, että sisällössä amerikkalainen kulttuuri, mutta suosittelen kyllä sitäkin lämpimästi. Facebookin keskusteluista löysin itseni Kiintymysvanhemmuusperheet -yhdistyksen sivuille, josta sai ladattua suomalaisen kirjan aiheesta. Siinä käsitellään niin synnytystä, kosketusta, imetystä, sormiruokailua, yhdessä nukkumista, kantamista kuin vessahätäviestintääkin.

Vessahätäviestinnästä olin kuullut aiemminkin ja kiinnostus oli herännyt. Vauvojen vessahätäviestinnän eli vvv:n ideana on tarjota lapselle mahdollisuuksia tehdä tarpeensa muualle kuin vaippaan eli lavuaariin, pottaan, vessanpönttöön tms. Eihän monissakaan maailman maissa käytetä vaippoja laisinkaan tai ainakaan ensimmäisten kuukausien jälkeen eikä länsimaissakaan niitä (varsinkaan kertakäyttöisiä) ole ollut kuin lyhyen aikaa. Suomessakin vanhat ihmiset muistavat vielä pissatusloruja.

Kirjassa perustellaan pienenkin vauvan vessattamisen hyötyjä seuraavasti: 

- Lapsi pidetään tietoisena ruumiintoiminnoistaan eli perusoletuksena on se, että vastasyntynytkin tiedostaa hätänsä ja viestii siitä. (Ymmärtäminen ei toki ole helppoa, kun ei muutenkaan aina tiedä onko kyseessä nälkä, märkä vaippa, väsy vai jokin ihan muu.)

- Vauva oppii tietoisesti rentouttamaan lihaksensa, jolloin virtsaaminen ja ulostaminen on mahdollista, hiljalleen myös pidätyskyky kasvaa.

- Vanhempien vauvanlukutaito paranee, ja kun vauvan viesteihin vessahädästä vastataan voimistuvat viestit. Tämä lähentää vauvan ja vanhempien suhdetta.

- Oheisseuraamuksina voi vaippojen kulutus vähentyä ja lapsi oppia pottakuivaksi aiemmin.

Perustelut olivat omasta mielestäni hyvät ja vvv kokeilemisen arvoinen ajatus, mutta hyvistä ohjeista huolimatta käytäntö epäilytti. Vauvamme ollessa kaksiviikkoinen lähdin kuitenkin kokeilemaan. Vaikkei vielä olisi aavistustakaan, mitä ne vessahätämerkit voisivat olla, voi vauvaa potattaa vaipanvaihdon yhteydessä tai muulloin kun vauvalla ei ole vaippaa. Heräämisen ja syömisen jälkeen on myös hyvä hetki vessattamiselle. Meillä vauva myös usein piereskelee ennen kakkaa, joten sen merkin ymmärtää aloittelevakin viestientarkkailija.

Ensimmäiset päivät saivat minut heti vakuuttumaan homman mielekkyydestä ja toimivuudesta. Teimme heti alkuun monet kakat lavuaariin ja silloin tällöin pissaakin. Varsinkin pesiessämme päivällä sängyssä eli imettäessäni vauvaa nakupellenä oli vessattamaan helppo mennä. Silloin huomasin, että vauva lopetti syömisen eikä huolinut rintaa takaisin, ja kun menimme vessaan tuli vauvalta kakka. Vauvamme siis kakkaa tällä hetkellä jopa 10 kertaa päivässä, joten tilaisuuksia tulee usein. Vessassa käynnin lisäksi olemme suhistelleet ”piss-piss-piss” ääntä vauvalle aina jos pissa on tullut hoitopöydällä tai harsoon sängyssä pesiessämme. Pissaa on tullut syödessä jopa 10 min välein, joten aina ei ymmärrä ajoissa lähteä pissattamaan, mutta eipä tavoitteenamme olekaan saada kaikkia kakkoja lavuaariin pissoista puhumattakaan, vaan tarjota vauvalle edes silloin tällöin mahdollisuutta tehdä tarpeensa ”pottaan”.

Etuja, joita olemme havainneet vessahätäviestinnässä tähän mennessä:

- Vauvan pyllyn iho on parempi.

- Vaippa pysyy pidempään puhtaana. Aiemmin saattoi useinkin käydä niin, että samalla hetkellä kun sai vaipanvaihdon jälkeen vaatteet päälle, tuli kakka vaippaan. Yöllä saa vessattamalla varmistettua, ettei tarvitse nousta kohta uudestaan vaihtamaan kakkavaippaa.

- Pissatusasento auttaa ilmaa tulemaan pieruina ulos.

- Kakkatahroja tulee vaippoihin vähemmän ;)

Mielenkiinnolla odotamme minkälaiseksi tämä vvv meidän osalta tulevaisuudessa menee. Vaipattomuuteen emme ole pyrkimässä, mutta hauskaahan se olisi, jos viestintää oppisimme niin hyvin, että suurempi osa tarpeista menisi lavuaariin.

Vauva kolmen viikon ikäinen

Vauva kävi eilen Jurvan mamman 60-vuotisyllätyssynttäreillä Kivitipussa. Kaikki meni niin hienosti, vauva nukkui rengaskantoliinassa koko ruokailun ajan ja sen jälkeen kiersi sylistä syliin uusia kasvoja ihmetellen. Vauva tapasi setänsä ensimmäistä kertaa.

Synnytys

Vauva syntyi maailmaan pian pari viikkoa sitten monen mutkan jälkeen. Asiat eivät menneet ihan toiveidemme ja haaveidemme mukaan, mikä synnytyksen kohdalla ei sinänsä ole yllättävää, sitä kun ei voi suunnitella.

Olimme valmistautuneet synnytykseen hyvin. Yhdessä olimme Helsingissä Luonnollisen synnytyksen kurssilla, joka antoi paljon ideoita ja ajattelemisen aihetta. Sen lisäksi olin lukenut Aktiivinen synnytys ry:n nettisivuja, synnytyskertomuksia ja kirjoja ”Hyvä syntymä” (Mina Haataja) ja ”Raskaus, synnytys, äitiys” (Malla Rautaparta). Olin myös valmistautunut synnytykseen harjoittelemalla rentoutumista, hengityksiä, mukavia asentoja sekä hieromalla ja öljyämällä välilihaa. Olin myös hankkinut TENS-laitteen avuksi kivunlievitykseen.

Ensimmäisen kerran kuvittelin keskiviikkona aamuyöllä, että pääsemme synnyttämään, mutta supistukset olivatkin vain seurausta tiistaisesta sisätutkimuksesta ja laantuivat aamupäivän aikana. Olimme käyneet Seinäjoella tarkistuttamassa kalkkista istukkaa, joka ei kuitenkaan onneksi aiheuttanut toimenpiteitä.

Supistukset palasivat torstaina iltapäivällä neljän aikaan ja voimistuivat ja muuttuivat säännöllisiksi illan mittaan. Yhdeksän jälkeen niitä tuli jo viiden minuutin välein minuutin kerrallaan. Rentouduin kuuntelemalla kurssilta saamaltani cd-levyltä sateenkaarirentoutusta ja liikkumalla jumppapallon avulla. Kävin myös suihkussa ja kiinnitimme TENS-laitteen paikalleen. Sen jälkeen lähdimme ajamaan kohti Seinäjoen sairaalaa. Vajaan tunnin kestäneen matkan makasin kyljelläni penkillä ja kuuntelin rentoutuslevyä.

Perillä selvisi, että kohdunsuu oli sentin auki ja kanavaakin vielä jäljellä eli tiistain jälkeen ainoastaan kanava oli lyhentynyt. Pääsimme onneksi yhdessä perhehuoneeseen odottamaan synnytyksen etenemistä. Pyysin jumppapallon avukseni, vaikka käytinkin sitä loppujen lopuksi aika vähän. Pallo oli ehkä vähän turhan tyhjä minulle. Yön istuin keinutuolissa ja kävelin. Supistuksia tuli koko ajan säännöllisesti ja selvisin niistä hyvin TENS:n ja hengittämisen avulla. Ari sai jonkun verran nukuttuakin.

Aamulla kuuden aikaan pyysin kätilöä katsomaan kohdunsuun tilannetta. Kaikki ennallaan, eli ei edistystä. Sen jälkeen menin pitkälleni ja sain torkahdettua supistusten välissä. Kahdeksan jälkeen aamupalan aikaan meni lapsivettä lorahtamalla, kuten oli mahdollisesti mennyt jo torstai-iltana kotona. Lääkäri teki vedenmenon takia sisätutkimuksen ja jouduin verikokeeseen.

Perjantaipäivän vietimme sairaalassa supistellen. Kävimme kanttiinissa ja ulkona pysähtyen 5-10 m välein supistuksen ajaksi. Välillä kävin suihkussa rentoutumassa. Silloin tällöin otettiin käyrää. Jossain vaiheessa iltapäivällä otin synnytyslaulun avuksi. Verikoe uusittiin iltapäivällä. Illalla selvisi, että CRP oli koholla ja aloitettiin antibiootin tiputtaminen suoneen. Puoli kahdeksan illalla katsottiin jälleen kohdunsuun tilannetta – ­eikä vieläkään mitään edistystä. Nyt pettymys oli jo kova. Koska olin valvonut jo pitkään ja ollut kipeä eikä tilanteelle näkynyt loppua, oli pakko ottaa lääkkeitä lievittämään kipua, jotta sain nukuttua. Sain kahteen kertaan kipulääkkeitä ja jälkimmäisellä kerralla myös unilääkkeen. Nukuin yön tainnuksissa.

Lauantaina aamulla sain lisää antibioottia ja ensimmäisen murun käynnistyslääkettä. Koska vedenmenosta oli kulunut vuorokausi aloitettiin synnytyksen käynnistäminen lääkkeellä. Tätä lääkkeellistä käynnistämistä olisi voitu jatkaa kolme päivää, jos ei mitään hälyttävää olisi tullut sitä ennen. Verikoe käytiin myös hakemassa.

Lääke sai aikaan lieviä supistuksia. Päivällä annettiin lisää lääkettä, joka teki supistuksista jo säännöllisiä. Iltapäivällä laitoin TENS-laitteen takaisin. Kävimme jälleen kanttiinissa ja kävelimme käytävää. Päivällä otettiin uusi verikoe. Koska  CRP oli jälleen kohonnut, määrättiin minut saliin oksitosiinitippaan, eli synnytys käynnistettiin voimallisemmin, jotta lapselle ei aiheudu tulehduksestani riskiä. Lähdön hetkellä minulla oli huono olo, oksetti. Lähtö tuli kaikkinensa vähän yllättäen ja Ari kokosi tavaramme kasaan kiireellä.

Salissa jouduin sängylle koska kädessä oli tippa. Minulle laitettiin ulkoiset seurantalaitteet. Liikkuminen oli käytännössä mahdotonta, koska olin kiinni piuhoissa kahteen suuntaan. Sain onneksi oman keskittymiseni vielä kasaan ja TENS:n, synnytys”laulun” ja Arin kädenpuristuksen avulla selvittiin noin puolitoista tuntia eteenpäin. Ja olisin varmaankin selvinnyt pidempäänkin, jos ei vauvan päähän laitettu scalp-anturi olisi ottanut häiriötä TENS-laitteesta ja jouduin luopumaan siitä. Nyt olivat omat keinoni kivun lievittämiseen niin vähissä, ettei auttanut kuin pyytää epiduraalipuudutus. Onneksi pyysin sen ajoissa, sillä siihen mennessä kun sen sain, oli olo tullut todella tukalaksi. Puudutus onneksi auttoi ja sain levättyä pari tuntia, myös Ari sai ansaitun lepohetken.

Kahdeksan jälkeen illalla alkoi tulla selkeästi erilaisia supistuksia ja tarvetta ponnistaa. Olinkin valmis ponnistamaan ja puudutuksen vaikutus onneksi mennyt. Ponnistusvaihe kesti 45 minuuttia. Olin ensin kyljelläni ja lopuksi puoli-istuvassa asennossa, jota nimenomaan olisin halunnut välttää. Toiveenani oli synnytysjakkaralla ponnistaminen, mutta se ei nyt ollut mahdollista. Ponnistaminen oli aikalailla kehon ohjaamaa ja pakottamaa, jotenkin hyvin eläimellinen ja alkukantainen olo tuli ja hurjaa puuhaa kaikkinensa. Aluksi huusin matalaa huutoa ponnistaessani ja yritin muistaa hengittää, mutta lopuksi ponnistin ihan perinteisesti henkeä pidättäen, kun alkoi tuntua siltä, että vauva on vain saatava maailmaan. Supistuksen myös lyhenivät jossakin kohtaa ja oksitosiinin määrää lisättiin. Kätilöiden puheesta päättelin, että jos en olisi erityisesti toivonut, että välilihaa ei leikata, olisi sitä jo minulle ehdotettu. Vauva olikin aika pitkään synnytyskanavassa, mutta koska sydänäänet pysyivät hyvinä oli aikaa antaa minun ponnistaa ilman leikkaamista. Vauvan pää olikin aluksi vähän pitkulainen, mutta on jo palautunut aivan normaaliksi.

Sain vauvan rinnalleni ihmeteltäväksi pienen pyyhkimisen jälkeen. Vauvalta jouduttiin imemään lapsivettä keuhkoista, mutta muuten hän oli kunnossa. Istukka tuli onneksi ehjänä ulos. Ensimmäisen asteen repeämä oli myös tullut ja kätilö ompeli sen. Kun napanuora oli sykkinyt loppuun, sai Ari leikata sen. Ensi-imetys tapahtui myös salissa ja saimme imetysneuvoja kätilöltä. Ari hoiti vauvan kylvetyksen ja pääsin käymään suihkussa. Vauva oli jonkun aikaa myös Arin rintaa vasten paidan alla. Saimme salissa vielä pientä syötävää.

Vaikkei synnytys mennyt suunnitelmiemme mukaan ja en pystynyt hyödyntämään kaikissa vaiheissa rentoutumista ja liikkumista, olen tyytyväinen, että olin harjoitellut ja valmistautunut hyvin. Rentoutumisesta oli paljon hyötyä torstaina ja perjantaina. Uskon myös, että ilman lääkkeellistä käynnistämistä ja siten voimakkaampia supistuksia ja sänkyyn joutumista, olisin voinut selvitä omin luomumenetelmin loppuun asti. Lääkärikin totesi epiduraalia pyytäessäni, että tämä meni nyt väärässä järjestyksessä ja siten hankalamman kautta. Kätilöt myös kiittelivät siitä, että edes halusin yrittää selvitä ilman epiduraalia yms. 

Kello oli melkein yksi yöllä, kun pääsimme synnytyssalista osastolle. Onneksi oli perhehuone vapaana, ettei Arin tarvinnut lähteä kotiin yötä vasten. Osastolla Ari pääsi sairaalaruoan makuun, synnytyspolilla kun joutui olemaan ulkoruokinnassa. Saimme olla perhehuoneessa kotiutumiseen asti. Ari hoiti vaipanvaihdot, kylvetykset yms. ja minä keskityin ihmettelemään imetystä ja toipumaan. Antibioottia tiputettiin edelleen tiistaiaamuun asti ja CRP lähtikin maanantaiaamuna laskuun.

Imettäminen oli hetkittäin ihan sujuvaa, toisinaan taas tuntui, etten saa nänniä mitenkään vauvan suuhun. Kipeääkin se otti aluksi ja tuntui, että nänni tuli aina ihan lintassa ulos vauvan suusta, mitä ei pitäisi tapahtua. Konkreettista apua nännin laittamiseen vauvan suuhun osastolta kyllä sai, mutta sanallisia neuvoja ja tukea olisin kaivannut enemmän. Nyt onneksi imettäminen on jo kivutonta ja suhteellisen sujuvaa, ainakin makuultaan. Ja on sen verran kokeiltu imettämistä sylissä, että uskaltaisi tarvittaessa imettää jossakin kodin ulkopuolellakin.

Maanantaiaamuna vauva oli tärisevä hoitopöydällä kun vaippoja vaihdettiin. Lastenhoitaja päättikin ottaa vauvasta sokerit ja tulos oli 2,1 (pitäisi olla vähintään 3). Sokerit nousivat onneksi syömisen jälkeen, mutta jouduimme maanantaina ja tiistaina antamaan lisämaitoa ja syöttämään usein. Vauvamme oli vain hyvin unelias eikä suostunut heräämään edes vaipanvaihtoon, joten syöttäminen oli usein lievästi sanottuna haastavaa. Tiistaiaamuna sokerit olivat onneksi 3,4. Lastenlääkärin jälkeen saimme luvan lähteä kotiin, jos sokerit ovat yli 3. Ekassa mittauksessa vain 2,7, joten jäimme iltapäivään jännäämään nouseeko sokerit tänään vai vasta myöhemmin. Iltapäivän arvo oli onneksi 3,4 ja pääsimme kotiin. Minunkin maitoni nousi rintoihin tiistaina eikä lisämaitoa ole enää kotona tarvinnut antaa.Vauva myös onneksi itse ilmoittaa nälästä eli kellon tuijottamisen on voinut unohtaa.

Tuntui siltä, että osa lastenhoitajista piti sokereiden seuraamista tärkeänä ja osa ei niinkään. Jälkeenpäin mietimme, että olisiko voinut odottaa vähän pidempään maidon nousemista - lisämaidon antaminen aiheutti oman stressinsä kun halu imettämisen onnistumiseen oli kova. Muutenkin lastenhoitajien ohjeet vaihtelivat todella paljon. Yhden neuvo oli, että "vartti ja vartti kumpaakin rintaa, miksikään huvitutiksi et ala", kuitenkin yleensä opastettiin imettämään mahdollisimman lapsentahtisesti.

Syntymäpaino saavutettu!

Tänään kävi äitiysneuvolasta Tiina katsomassa vanhempia ja vauvaa. Poika painoi jo 4150g eli syntymäpaino oli hiukan jo ylitetty. Muutenkin kaikki oli kohdallaan.

Kuten painon noususta huomaa niin maitoa riittää hyvin. Imettäminenkin on päivä päivältä sujuvampaa ja kivuttomampaa. Tällä viikolla voisi jo alkaa harjoitella istualtaan imettämistä, nyt olen vielä makuultani maitoa tarjonnut.

Pojalla on välillä vatsanväänteitä, mutta mitään pitkiä itkumaratoneja ei onneksi ole vielä kuultu. Tissi yleensä rauhoittaa pienen. Unta riittää vaihtelevasti ja vaihteleviin aikoihin. Keskiviikkona yritimme mennä sänkyyn yhdentoista aikaan, mutta nelisen tuntia meni lähes jatkuvasti imettäen. Torstaina ja perjantaina jäinkin sitten ennemmin olohuoneeseen imetysmaratonin ajaksi. Nukkumaan pääsimme sitten aamuyöstä. Onneksi yötä voi jatkaa puoleen päivään niin olemme kohtuulliset unet kuitenkin saaneet. Eilen olivat vieraat väsyttäneet vauvan niin, että simahti yhdentoista jälkeen ja me tietysti menimme äkkiä hammaspesulle ja nukkumaan :) Ja jos eilen valvottiin päivällä paljon ja seurusteltiin vieraiden kanssa, on tänään koisittu. Nyt menossa jo toiset pitkät unet kantoliinassa. Ensimmäisten unien aikaan äiti ehti ensimmäistä kertaa synnytyksen jälkeen ulos kävelylle, ensilumen ollessa maassa (hyvin vähän sitä lunta tosin).

Viikolla kävi ystäväni Elina katsomassa vauvaa, joka hienosti osasi ajoittaa aktiivisen seurusteluajan juuri siihen hetkeen. Kuvan ihana lintumobile on Elinan tekemä. Eilen vieraita oli Jyväskylästä ja Jurvasta. Vauva hurmasi isovanhemmat totisella katseellaan.

Vauvaa on jo pidetty kantoliinassa monena päivänä. Lauantaina onnistui siivoilu vauva liinassa. Muutoinkin kätevää kun voi helposti kuljeskella kerroksesta toiseen ja vauva seuraa mukana. Vähän tuo önisee liinassa, mutta kun uni jatkuu, niin kai se ihan tyytyväinen on.

Kestovaippoja on käytetty sairaalasta lähdöstä asti. Hyvin ovat toimineet monenmoiset vaippapaketit.

Eli kaiken kaikkiaan täällä arki sujuu pääsääntöisesti oikein hyvin. Toki välillä väsymys tuottaa epätoivon hetkiä ja ihmeteltävää riittää, mutta nehän kuuluvat asiaan.

"Säännölliseen säästämiseen on hyvä oppia jo nuorena"

Täällä arki sujuu, vaippoja vaihdellaan ja pyykkikonetta pyöritellään. Onneksi muut osaavat miettiä meidän puolesta tulevaisuutta pidemmälle! Tuli turvallinen olo kun Alajärven Säästöpankki (ei olla asiakkaita) lähestyi onnittelukortilla ja kutsulla keskustelemaan lapsemme pankkitilin avaamista.


"Oma pankkitili on kätevä ja helppo tapa opettaa lapselle käytännön elämäntaitoja, johon raha-asiat oleellisesti kuuluvat. Säännölliseen säästämiseen on hyvä oppia jo nuorena. Siihen oma tili antaa hyvän välineen. [...] Lapsenne tulevaisuutta varten suosittelemme jatkuvaa rahastosäästämistä Säästöpankki Kotimaa tai Säästöpankki Eurooppa -sijoitusrahastoihin."

Poika on tullut kotiin

Poika syntyi 12.11. klo 20:55. Pojalla oli painoa 4124 g ja pituutta 52 cm. Tulimme pari tuntia sitten laitokselta kotiin. Olemme väsyneitä, mutta äärimmäisen onnellisia :) Alla pari kuvaa, jotain fiksumpaa päivitystä tulee kunhan vähän päästään rytmiin.

 Ari

Ekan isänpäivän eka vaipanvaihto

Odottava isä vs. neuvolantäti

Sitä luulee, että kun tulee kutsu tutustumaan lastenneuvolaan, niin käynnillä keskusteltaisiin ensimmäisistä käynneistä neuvolassa lapsen kanssa, rokotuksista ym. lastenhoitoon liittyvistä asioista. Joo, sivuttiin tunnin käynnillämme näitä asioista, mutta enemmänkin kyseessä oli neuvolatädin ja harjoittelijan ristikuulustelu.

Ennen kuulustelua oli kuitenkin yleistä hässäkkää kun harvinainen vieras, odottava isä, oli tullut neuvolaan ja tuoleja ei tällaisia tilanteita varten ollut varattu. Sitä tuolia siinä etsittiin ja lopulta naapurihuoneesta sain minäkin lavittan alle. Kun siinä istuttiin, niin neuvolantäti hymisteli, ”miten kaikenlaiset tuntemukset ovat sallittuja” ja harjoittelija alkoi lukea paperilta kysymyksiä. Neuvolantäti sitten esitti tarkentavia takavasemmalta. Ja laittoi sanoja suuhun jos jäi miettimään jotain järkevää vastausta ihmeellisiin kysymyksiin. Kun minulta kysyttiin, miltä on tuntunut vaimon ulkoinen muuttuminen, niin ei oikein pystynyt muuta kuin katsomaan eka tätiä ja sen jälkeen Saaraa. Onneksi täti avitti, että ”hän on kaunis”. Ok, lukitaan tämä vastaus! Jos taas vastasi kysymykseen, niin ei tuntunut menevän perille. Saara kertoi, miten kotitöiden jakaminen ei ole ollut koskaan ongelma, niin täti kääntyi minun puoleeni ja sanoi, että ”onhan se kiva joskus vähän yhdessä viikata lakanoita ja laittaa pyykkiä narulle”... Ja kysymykset jatkuivat laadukkaina: "Oletteko miettineet miltä lapsi näyttää syntyessään? Entä millainen hän on isompana?".

Jos tällä tunnin haaskauksella oli tarkoitus selvittää olemmeko kykeneviä hoitamaan lastamme, niin ihan vinkkinä sinne lastenneuvolaan, että äitiysneuvolassa meistä tiedetään jo aika paljon. Tämän kokemuksen perusteella en enää ihmettele jos isälle ei ole varattu tuolia - ei ne neuvolassa käy.

Vaippa- ja vaatekokoelmaa

Tässä lupaamiani kuvia hoitopöydästä ja sen laatikossa odottavista vauvanvaatteista. 

Ekassa kuvassa hoitopöytä, jonka saimme ystävältäni, kiitos! Ja sen vieressä toinen lipasto, joka tuli pari vuotta sitten tädiltäni, kiitos siitäkin vielä! Nämä kaksi muodostavat nyt meidän vauvanhoitonurkan olohuoneeseen. Pieneen kylppäriin kun ei hoitopöytäkään mahtunut. Seinille olisi tarkoitus laittaa julisteita kunhan tässä ehditään.

 

Ihanasti olemme tosiaan saaneet käytettyjä vaatteita sukulaisilta ja ystäviltä, kiitos niistä! Jotakin ehti lisäksi jo kesäkuussa tarttua minun matkaani kirpputoreilta ja sen jälkeenkin muutaman hienon löydön on "joutunut" ostamaan. Ainoat uudet vaatteet ovat tulleet äitiyspakkauksessa. 

Kuvassa auki laatikko, jossa ihan pienet 50 cm vaatteet. Niitä ei niin paljon ole, mutta eipä vauva kauaa ehdi sen kokoisia vaatteita kaivatakaan.

Myös kestovaippoja saimme lainaan ystävältäni ja lisäksi serkultani tuli kassikaupalla vaippoja. Tuossa hoitopöydän tason alla onkin vaippakokoelmaa ja lisää laatikossa. Ja isommat koot odottamassa vintissä. Eli ihan heti eivät nuokaan lopu. Ja niitäkin näyttää kirpputoreilla olevan mukavasti saatavilla.

Tässä avonaisessa laatikossa odottavat 60 cm vaatteet. Niitä onkin sitten jo niin paljon, ettei laatikko meinaa mahtua kiinni. Kaikenlaista ihanaa odottamassa :)

Lelujakin on vauvalle vähän jo odottamassa, mutta ei vielä paljoa. Lasten kirjoja olen toki ostellut muutenkin viime vuosina. Ekassa kuvassa näkyy laatikossa kirpparilta mukaan tarttunut leikkiteline.

Kaikki asiat eivät vielä ole paikallaan. Pinnasänky odottaa vielä eteisessä. Se tuli muuten talon mukana ja on silti hienosti sävy sävyyn makuuhuoneen seinien kanssa. Niilo otti toiselta sivulta pinnat pois niin saadaan tämä mukavasti sivuvaunuksi meidän sänkyyn. Korotusjalat vain pitäisi vielä tehdä. Pinnasängyn vieressä turvakaukalo odottaa lähtöä. Kehto on myös vielä ylhäällä ja sen paikka vielä miettimättä. Meillä kun on remontti vielä kesken ja huonekaluja muutenkin väärissä paikoissa. Mutta sitähän ehtii sitten laittamaan vauvankin kanssa asioita ojennukseen.  

Eli tälläinen vauvatavaramaailma meillä :)

Viikko sovittuun päivään

Vauvalle on kerrottu alusta asti, että hyvä päivä syntyä olisi perjantaina 11.11. Siihen on nyt tasan viikko. Laskettu aika on jo edellisenä päivänä eli 10.11. Vielä ei ole erityisemmin merkkejä synnytyksen alusta näkynyt, vaikka ilmeisesti kivuttomia supistuksia kuitenkin tulee silloin tällöin. Ne tuntuvat osin samoilta kun vauvan tunkeminen pepulla vatsaa vasten, joten aina en ole varma kummasta on kysymys.

Vatsa kyllä jo painaa ja varsinkin yöllä liikkuminen on kivuliasta. Eilen kävely neuvolaan oli myös hidasta ja tuskasta. Keskiviikon uiminen sujui sen sijaan mukavasti, polskin kaikkiaan 775 m. Jalat vain piti pitää ojennettuna, kun turvotus jalan päällä (mummojalat) liikkui ja otti kipeää. Aamuisin on myös kädet turvoksissa ja keskisormen alimmat nivelet lonksuu. Muutenkin on kipeät nivelet käsissä. Mut siis hyvin mä voin viikkoihin nähden :)

Alla kaksi kuvaa vatsasta viime sunnuntailta. Ulkokuvassa päällä uusi Maijat-kantotakki eli tuolla voi sitten kantaa lasta kantoliinassa. Nyt siinä on raskausajan paneeli, jotta maha mahtuu mukaan. Ulkokuva on meidän läheiseltä koskelta, jonne koskikara oli jo palannut.