Kävimme tiistaina 20.12. vauvan kanssa neuvolassa. Pituutta
oli jo 57,5 cm ja painoa 5130 g, päänympärys 40,2 cm. Kaikki oli muutenkin
kunnossa. Lääkäri kirjoitti: ”Kasvu ok. Rm saa. Suussa sammasta -->
puolukkaa. Jäntevä ja hyvävointinen.”
Reilu viikko ennen joulua aloimme epäillä mahavaivojen ja
itkuisuuden syyksi refluksia. Aiemminkin olimme kuulostelleet, että vauva
nieleskeli ylös tullutta maitoa vielä pidempikin aika ruuan jälkeen. Sitten
vauva pulautti muutaman kerran oikein kunnolla vielä reilu tunti ruuan jälkeen.
Itkua on myös riittänyt niin ennen ruokaa kuin jälkeenkin.
Perjantai-iltana 16.12. laitoimme maidon kellon taakse eli
pidimme kahden tunnin välin syömisessä – illan tissimaratoni oli pannassa.
Nostimme myös vauvan sängyn päätyä ylemmäksi, jotta maito pysyisi nukkuessa
masussa. Heti ekana yönä vauva nukkui viisi tuntia putkeen ja minäkin neljä –
olo oli ihanan virkistynyt aamulla. Unet ovat muinakin öinä parantuneet.
Sunnuntaina 18.12. uskalsimme myös ryhtyä kokeilemaan maidon
sakeuttamista – kiitos Lauralta ja Vauva-lehdestä saatujen neuvojen. Minä
pumppasin aatonaattoon asti maitoa ja sitä syötettiin sakeutettuna vauvalle.
Onneksi pullo kelpasi heti ekalla yrittämällä. Mut onnellinen kyl saa olla,
ettei tuota pumppaus-pullorumbaa tarvitse normaalisti tehdä.
Jouluun mennessä vauva muuttui iloisemmaksi ja selittämätön
itkuisuus loppui oikeastaan kokonaan. Eli sakeuttamisesta oli kyllä apua. Eräs
kätilötuttuni kyllä ihmetteli jälkikäteen sakeuttamista ja että sitä neuvotaan
vauvalle annettavan, kun maissitärkkelys maidon seassa on tavallaan kiinteiden
aloittamista. Mut tätä tämä vauvanhoito tuntuu olevan eli ristiriitaisia
neuvoja eri suunnista.
Sammasta poistamme vauvan suusta karpalomehulla (ei ollu
puolukkaa lähikaupassa ja eiköhän tuokin ole hapanta). Vielä emme ole siitä
eroon päässeet, vaan sieni tuntuu kasvavan takaisin yön aikana. Mut se ei
ilmeisesti ole vaarallista, jos ei vauvaa vaivaa. Onneksi neuvola on taas
puolentoista viikon päästä.
Kun teksti oli vanha, niin laitetaan edes tuore kuva. Tonttupoikamme väsähti, kun olimme kyläilemässä Elinan ja J-P:n luona Paalijärvellä perjantaina.
Kun teksti oli vanha, niin laitetaan edes tuore kuva. Tonttupoikamme väsähti, kun olimme kyläilemässä Elinan ja J-P:n luona Paalijärvellä perjantaina.