Pieni aika-anarkisti ja mahavaivat

Vauvamme on viime öihin asti ollut useimmiten tyytyväinen elämäänsä - syönyt hyvin, kakannut ja nukkunut. Hetkittäin hän jo seurustelee meidän tai vieraiden kanssa katsoen syvälle silmiin ja väläyttäen hymyn, joka tosin taitaa olla enemmän ilmeiden harjoittelua kuin todellista hymyilyä.

Kuten vauvat usein, meidänkin omamme on autuaan tietämätön siitä, että öisin pitäisi mennä nukkumaan ja päivisin valvoa. Ja että isän pitäisi mennä aamulla töihin eikä silloin sopisi väsyttää äitiä niin, että isääkin tarvitaan yöstä selviytymiseen.

Päivärytmimme on ollut vauvan tulosta asti sellainen, että menemme nukkumaan noin kahden aikaan yöllä ja heräämme puolilta päivin. Pahimmillaan tosin olemme valvoneet aamuviiteen ja nukkuneet iltapäiväkolmeen (tämä vain Saaran ja vauvan osalta). Ari on usein mennyt aiemmin nukkumaan ja myös herännyt aiemmin tekemään aamupalaa, pyykkäämään ja tiskaamaan.

Malla Rautaparta kirjoittaa tästä kirjassaan "Raskaus, synnytys, äitiys" seuraavaa: "On onnellista, jos nainen pystyy hellittämään vaatimuksestaan säännölliseen rytmiin ja antautumaan suosiolla lapsen alati muuttuvaan elämäntahtiin. Äiti voikin nauttia siitä, että hän on päässyt ulos markkinatalouden kiihtyvästä minuuttiaikataulusta." Tätä on hyvä miettiä silloin, kun aamukolmelta valvoo vauvan kanssa olohuoneessa, vaikka mieluiten nukkuisi omassa sängyssään. Ajatus lohduttaa, ainakin hetken.

Pari viimeistä yötä onkin sitten olleet haastavampia. Liekö vauva aavistanut sen, että isä on palannut töihin. Keskiviikon vastaisena yönä pääsimme vauvan kanssa olohuoneesta nukkumaan klo 5.20. Sitä ennen olimme syöneet, vaihtaneet vaippaa ja yrittäneet rauhoittua kantoliinaan. Vauva oli jo tuolloin poikkeuksellisen kärttyisä. Olin jo päättänyt, että viiden jälkeen saa Ari koittaa nukuttaa vauvan ennen töihin lähtöä, mutta vauva onneksi nukahti viimein tissille sängyssä. Nukuimme sitten vaihtelevan mittaisina pätkinä iltapäivä kolmeen.

Torstainvastainen yö olikin sitten huomattavasti äänekkäämpi. Olin jo valmiiksi väsynyt ja kun vauva huusi vaikka sai tissiä, vaikka oli puhdas vaippa, vaikka oli kantoliinassa ja kävelin ja lauloin – mikään ei siis tuntunut auttavan. Ekan kerran vauva todella huusi. Kello olikin vasta puoliyö kun menimme molemmat itkemään makuuhuoneeseen isiä apuun. Ensin vauva rauhoittuikin sänkyyn tissille, mutta kohta oli taas täysi huuto päällä. Kokeilimme kapaloa, se taisi vähän rauhoittaa ja päästiin tissille nuokkumaan, kunnes huonosti kiireessä laitettu vaippa falskasi. Tuttikin tuli keitettyä yöllä, mutta käyttöön se ei vielä päässyt. Joskus aamuyöllä vauva rauhoittui imemään tissiä, mutta uni ei tullut silloinkaan muuta kuin hetkiksi. Ari onneksi nukahti, mutta Arin herätessä töihin kuuden jälkeen olin itse nukkunut kunnolla vasta reilun tunnin ja vauva oli syömässä jälleen. Lyhyinä pätkinä nukuimme iltapäivään. Kahdelta vaihdoin vaipan ja annoin tissiä ja toivoin vauvan nukahtavan niin, että pääsisin aamupalalle. Unta riitti jälleen edellisistä päivistä tutusti vain vartin verran. Niinpä Arin tullessa töistä neljän jälkeen olin edelleen ilman aamupalaa.

Lohdullisia ajatuksia löytyi onneksi omastakin päästä valvoessa. Jossain vaiheessa tajusin ajatella, että eihän tämän helppoa pitänytkään olla. Eivät vauvalehdet ja -oppaat kirjoittaisi itkevän vauvan rauhoittelusta, mahavaivoista ja väsyneistä vanhemmistä, jos ne kaikki eivät olisi enemmän ja vähemmän jokaisen lapsiperheen arkea. Ja jos lasten kasvattaminen olisi kaikkinensa helppoa, niin minun työnikin olisi hivenen toisenlaista (enemmän opettamista ja vähemmän kasvattamista).

Tänään on päivä mennyt jo paremmin eli vauva on saanut nukuttua ja itkua on ollut vähemmän. Itkun syyksi emme oikein osaa epäillä kuin mahavaivoja, syystä tai toisesta. Niinpä olemme tänään ottaneet jo joitakin keinoja käyttöön:
- Apteekista haettiin Cuplaton-tippoja.
- Maitohappobakteereja annettiin jälleen.
- D-tippoja en eilen antanut, kun kokeilin olisivatko ne syyllisiä, mutta ilmeisesti eivät. Tänään annoin aamupäivällä tipan.
- Neuvolantädin neuvomaa mahahierontaa olen pari kertaa koittanut tehdä. Vyöhyketerapeuttikin on tiedossa, jos vaivat jatkuvat.
- Olen vielä tarkemmin koittanut röyhtäyttää, joskus tulee, mutta useimmiten vasta pidemmän ajan jälkeen vaikkapa kantoliinassa ollessa eli pystyasennossa pitäminen olisi varmasti hyvä.

Nyt istun vauva liinassa ja olen syönyt iltapalan ja pessyt hampaat. Kun pieni herää niin syötän ja toivon unta. Ainakin tähän asti on mennyt paljon edellistä yötä paremmin.